Ohi on!

Eli kaikki lähiopetus ensimmäiseltä vuodelta on nyt käyty! Harjoittelu alkaa tänään (vähän meinaa jännittää). Iltavuoroon menen tk:n vuodeosastoharjoitteluun ja neljä viikkoa olisi tarkoitus viihtyä siellä opiskelijan roolissa, sitten kesätöihin samaiseen paikkaan. Viimeiset viikot koulussa meni tenttejä väsäten, joista nyt odottelen tuloksia. Lääkelaskut olen saanut kaikki kerralla läpi, mutta uskomattomin, Anatomia ja fysiologia II: arvosana 5! Täytyy myöntää, että olen hiukan ylpeä itsestäni, kun olen onnistunut (kohta) tämän ensimmäisen vuoden luovimaan läpi kaikista hankaluuksista huolimatta. Äitinikin sanoi olevansa ylpeä!

Ensi syksynä helpottaa sen verran, että on enemmän perhettä ympärillä. Me todella olemme nyt muuttamassa vanhan kotipaikkakuntamme suunnille, vaikka vielä ei edes ole taloa myyty tai miehelle työpaikkaa. Tosin siitä työpaikasta en olisi huolissani, sillä tuolla miehellä on taipumusta saada aina töitä, kun tekee melkein mitä tahansa. Siirtoa haen loppuviikosta, kunhan haen koululta kaikki tarvittavat paperit. Yhteishaku on menossa ja juuri koulusta tulostin täytetyn ennakkotehtävän.

Nyt pitää kuitenkin mennä panikoimaan tulevaa harjottelua!

Syöpä

En oikein tuota kuvaavampaa otsikkoa keksi. Näin se nyt vaan on. Ahdistaa, pelottaa, väsyttää, uuvuttaa suorastaan. Äitini asiat näyttää nyt suhteellisen valoisalta, lääkäri oli sitä mieltä, että syöpä ei olisi juuri levinnyt, tosin ei voi kuulemma tarkasti tietää vielä. Kohdunpoisto tehdään kuukauden sisään, lisätutkimuksia tehty, joiden tulosten pitäisi tulla kiireellisenä. Tuntuu paremmalta, kun tietää edes jotain siitä, missä mennään, mutta kyllä silti pelottaa! Äitini on vasta päälle 50- vuotias!

Tässä on oikeastaan kaikki, mitä olen pariin päivään ajatellut, joten ei tähän mitään lisättävääkään ole! Hyvää yötä!

Muutto edistyy

Talo on tällä viikolla tullut myyntiin. Vähän tuntuu haikealta, kun tämä on meidän ihkaensimmäinen oma koti. Enimmäkseenhän tämä on pankin, mutta silti meidän. Itse olemme remontoineet ja laittaneet mieleiseksemme, monta suunniteltua remonttia on myös jäänyt tekemättä. No, haikealta tuntuu.

Lapsille soittelin päivähoitopaikoista tulevasta kotipaikkakunnastamme, joka siis on selvillä myös. Ainakin toistaiseksi yritämme muuttaa vuokralle Jyväskylän maalaiskuntaan. Integroidussa erityisryhmässä vapautuu ainakin yksi paikka syksyllä. Kovin innostuin muutenkin, kun paikan johtaja kertoi heillä olevan erityisen paljon kokemusta juuri autismista ja siihen liittyvistä ongelmista. Myös vuokra-asunto on haussa.

Tänään minulla on sellainen siivousprojekti, jossa heitetään kaikki ylimääräiset tavarat pois. Huomenna pitäisi pihaan tulla roskalava ja sen jälkeen meillä onkin taas pitkästä aikaa oikeasti siistiä! Muuten alkaa näyttää siistiltä, paitsi että kaikki jätepussit pitäisi viedä autokatokseen odottelemaan, sitten enää imurointi.

Mies kyseli jo töitäkin ja saattaa hyvinkin saada kesään mennessä itselleen paikan. Itse järjestän siirtohakupapereita ja odottelen yhteishaun pääsykokeita. Uskon kyllä vakaasti, että jatkan nykyisessä koulussani vielä ensi syksynäkin!

Muuten tässä on ollut mukavan kevyt ja hyvä olo, mutta tulihan se viimein se puhelu, joka palautti maan tasalle. Äidiltäni otettiin viikko sitten koepala kohdusta, kun hänellä on ollut ylimääräisiä vuotoja. Tänään soittivat ja sanoivat laittavansa lähetteen keskussairaalaan koekaavintaan. Jotain oli siis löytynyt ja nyt pitäisi selvittää, mitä. Geenit äitini puolella on sitä luokkaa, että hän on ainoa, joka on selvinnyt yli 50 ikävuoden ilman yhtäkään kasvainta tai infarktia. Täytyy myöntää, että nyt pelottaa.

Hurjaa tämä elämä!

Taidetaan olla vähän nopeita meidän käänteissä, sillä meillä on taas aivan uudet kuviot suunnitteilla. Ikävä kotipaikkakunnalle on kova, koska kaikki sukulaiset ja suurin osa ystävistä on siellä. Yli 5 vuotta olemme nyt viihtyneet yli 200 kilometrin päässä kaikista meille rakkaista ihmisistä, mutta nyt se riitti!

Työpaikka on miehelle haussa, talon myyntiä suunnitellaan, uutta taloa katseltu(yksi olisi tiedossa, jos vanha menisi kaupaksi nopeasti, halvempikin vielä), minulla on yhteishaussa menossa haku kätilölinjalle (suuri, suuri haaveeni, ei kyllä välttämättä toteudu). Sitten pitäisi huhtikuun aikana hakea lapsille päivähoitopaikkaa ja miettiä, kuinka pojan kuntoutukset ja seurannat siirretään kokonaan toiseen sairaanhoitopiiriin. Yhdellekään tuttavalle en ole kyllä vielä maininnut yhtään mitään siltä varalta, jos ei suunnitelma toteudukaan.

Mietiskelin, että jos en kyseiseen kaupunkiin pääse kouluun, niin pystyisin edelleen kulkemaan tuonne, missä nyt käyn. Jos taas pääsisin toiseen kouluun, niin ongelmia tulisi muutaman asian kanssa. Meidän 2.sis-kirran kurssi jatkuu syksyllä, joten mulla olisi vain 1. käytynä ja toinen puoliksi... Toinen juttu on se sisätautien harjoittelu, mikä varataan nyt keväällä. Jos koulu vaihtuu, niin jäänkö ilman harjoittelua... Voi hitto! Pitää ehkä vähän miettiä vielä tätä toteutusta.

Kiirettä pitää!

Ja näin on taas yksi kuukausi lopuillaan. Alkuvuoden saldo on seuraavanlainen:

- Kaksi flunssaa (per henkilö)
- Kaksi sairaalareissua
- Yksi antibioottikuuri
- 5 päivää sairaspoissaoloja koulusta
- 6 tehtyä opiskelutehtävää
- 8 uutta opiskelutehtävää (3 ryhmätyötä)
- Yksi täysin hajonnut auto (+ tyhjennetty säästötili tämän takia)
- Kahdet hermot riekaleina (+ yksi muisti mennyt)
- Yksi hankittu kesätyöpaikka

Ajatelkaas, millaisen listan saan tehtyä loppuvuoteen mennessä...

Tehtäviä on koulussa tällä erää enemmän kuin laki sallii. Olen jo joulukuulta asti keräillyt sellaisen määrän väsymystä, että nyt se alkaa ihan selvästi kärjistyä. Muisti ei enää pelaa, unohtelen asioita, joita ei normaalisti pitäisi (tänään en postissa kuollaksenikaan muistanut, mikä kuukausi nyt on ja piti kysyä virkailijalta...)

Tuo auton hajoaminen oli viimeinen niitti, kun opiskelu on syönyt kaikki säästöt ja ajamme pitkiä välimatkoja alueella, jossa julkinen liikenne on lähes olematon. Jotain positiivistakin, tulipa vihdoin hankittua se diesel. Sellaisen auton jälkeen, joka syö bensaa 12 l/ 100 km, alle 5 l satasella vievä auto on täysin epätodellisen tuntuinen ajatuksenakin.

Ja todellakin, sain myös varmistettua itselleni kesätyöpaikan samasta paikasta, jossa teen seuraavan harjoittelunkin toukokuussa! Heinäkuun pidän lomana lasten kanssa, mutta kaksi kuukautta olisi tarkoitus tehdä töitä ja saada ehkä jotain säästöönkin :)

Voihan kela!!!

Kelan päätöksiä poikani asioista on nyt odoteltu ikuisuus. Joulukuun lopulla saimme päätöksen korotetusta vammaistuesta takautuvasti, mutta se tärkein eli kuntoutuspäätös, puheterapia, on se mitä odotan. Jonotamme Kelan puheterapeutille ja käymme jatkuvasti keskussairaalan omalla puheterapeutilla odotellessa. Nyt sitten tuli päätös... tai oikeastaan kolme päätöstä: kaksi myöntävää ja yksi kieltävä! Tarpeeksi asiaa selviteltyä tarina meni näin: Kela oli kerrankin ollut oma-aloitteinen ja myöntävän päätöksen tehtyään määräsi summassa jonkun puheterapeuteistaan. Terapeutti hätääntyi, koska tilaa ei ole ja hän on juuri lupautunut ottamaan kaksi lasta. Terapeutti soittaa Kelalle ja Kela tekee äkkiä kieltävän päätöksen ja postittaa senkin. Sitten Kela tekee tietysti vielä yhden päätöksen, jossa kertoo, että heti kun puheterapeutti vapautuu missä tahansa kaupungissa 100 km:n säteellä, niin pääsemme sinne. Listalla on siis kolme kaupunkia, enkä yhtään tiedä missä terapia tulee olemaan. No, pääasiahan on kai se, että terapia on myönnetty (ilmeisesti).

Täytyy kyllä sanoa, että kaikki muu on toiminut kuin rasvattu. Päiväkotiin saatiin oma avustaja pojalle ennen diagnoosia. Kelto käy päiväkodissa kahdesti viikossa pitämässä omia harjoituksiaan. Kuvien käyttö kommunikaatiossa on lähtenyt tosi upeasti käyntiin, poika viihtyy päiväkodissa ja on oppinut uusia sanojakin puolessa vuodessa tosi paljon! Eli ei voi valittaa.

Flunssa!

Meillä taas flunssaillaan! Sen jälkeen, kun lapset aloittivat päiväkodin, niin räkätauti onkin kyläillyt meillä kerran kuussa. Joulukuussa onnistuimme saamaan ilmeisesti sikainfluenssan ja siitä tosiaan oli seurauksena isommalla korvatulehdus ja pienemmällä keuhkokuume. Nyt sitten hysteerisenä kuulostelen, että alkaako pienen pöpöpesäkkeen hengitys rohista vai ei. Olen kuullut jo kohta miljoona kauhutarinaa,kuinka tällaisen jälkeen käydään joka flunssan takia spiraan hengittämässä. Kieltämättä käy mielessä, että voisi sitä joskus helpommallakin päästä...